Raskausajan kuvaus

Äidin kaunis pyöreä vatsa ja sen sisällä kasvava pieni ihme.  Raskausaika on ainutlaatuista aikaa. Tunnelmalliset kuvat ovat ihana muisto. 

Odotusaika on isälle myös erityistä aikaa. Kuvauksissa kannattaakin ikuistaa koko perhe äidin masun ympärillä.

Odotusajan kuvaukseen on hyvä varata aika raskausviikoille 28-34. Silloin äiti on yleensä vielä hyvänvointinen, vauvamasu näkyy jo selvästi, mutta loppuraskauden turvotusta ei vielä paljon ole tullut. Vaikka äidin ulkomuoto raskauden myötä muuttuukin ja saatat tuntea olosi epävarmaksi omasta vartalostasi, kannattaa tämä ainutlaatuinen hetki elämässä kuitenkin ikuistaa muutamaan kauniiseen kuvaan.

​Kuvauspaikaksi sopii kaunis miljöö tai studio. Raskauskuvia voidaan ottaa myös talvella ulkona, jos pirteä pakkanen ei kuvattavaa haittaa. 

Vaatteiksi kuvauksiin on hyvä valita jotain sellaista, joka tuntuu mukavalta päällä ja jossa masun muoto tulee esiin. Puolison tai muiden kuvattavien vaatetuksen osalta on hyvä kiinnittää huomioita vaatteiden sävyihin, että ne olisivat yhteneväiset.

Rekvisiitaksi kuvauksiin voi ottaa esimerkiksi jotain pientä vauvalle hankittua tai vaikkapa ultraäänikuvan

Tekstaa ja kysy lisää: 040 843 0770 

Studio Poppis Oy

Palosaarentie 31

65200  Vaasa

Valokuvaaja Harri Bragge

040 843 0770 (myös WhatsApp)

Olemme paikalla vain sovitusti, ajanvarauksella.

  • Facebook
  • Instagram

© 2021 Studio Poppis Oy - Kaikki oikeudet pidätetään.